Taimien käsittelyyn ja hoitoon liittyviä ohjeita: www.apuapihaan.fi
Kuljetus ja säilytys
Huolehdi, että lehtevä kasvi ei ole kuljetuksen aikana alttiina kuivattavalle ilmavirralle. Kasvit kestävät pitkäaikaistakin säilytystä, kunhan kastelet niitä. Kasvit kuluttavat vettä vähemmän tuulettomassa ja varjoisassa paikassa.
Kasvien imeyttäminen
Imeytä paljasjuuriset kasvit vedessä noin 1-10 tuntia. Astia- ja paakkutaimet voidaan imeyttää istutuskuoppaan annetulla runsaalla vedellä. Mikäli paakku on kuiva, imeytä se astiassa. Kanukat (Cornus) ja pajut (Salix) imeytyvät noin puolessa tunnissa.
Istutus
Kasvualustan tulee olla rakenteeltaan, happamuudeltaan ja ravinteiltaan sopiva kullekin kasville. Kasvi juurtuu nopeammin miedosti lannoitettuun kasvualustaan. Hyvä keino on levittää istutuskuoppaan juurien ympärille ensin hieman hiekkaa tai käyttää istutusta varten sekoitettua istutusmultaa. Istutuksen yhteydessä lisälannoitus annetaan juurien yläpuoliseen multaan kevyesti pintaan sekoittaen. Astia- ja paakkutaimien paakkua ei saa rikkoa. Kiristävät siteet leikataan auki. Muoviset suojukset poistetaan.
Oikea istutussyvyys
Useimmat kasvit istutetaan samaan syvyyteen kuin ne ovat taimitarhassakin kasvaneet. Tämä erottuu kuoressa tumman ja vaalean rajakohtana. Matalaan kumpuun istutusta suositellaan tasaisilla ja kosteapohjaisilla paikoilla. Omenapuut mielellään aina kumpuun. Ryhmäruusut istutetaan niin syvään, että silmikointikohta jää noin 10 cm maan pinnan alapuolelle tiivistämisen jälkeen. Köynnöskasveista kärhöt (Clematis) istutetaan 20 cm syvyyteen ja tuetaan.
Istutuksen jälkeinen kastelu
Kastele kerralla 30-100 litraa neliömetrille ja pidä tauko 3-7 päivää. Seuraa kastelutarvetta kaivamalla pieniä koekuoppia ja tutki kädellä kosteus juuristosyvyydestä.
Leikkaa paljasjuuristen taimien versoja
Leikkaa versoja haihdunnan pienentämiseksi noin puolet niiden pituudesta. Havupuita ja astiataimia ei leikata. Ryhmäruusut leikataan 6-8 cm maanpinnan yläpuolelta. Koivu, vaahtera, kivihedelmät (esim. luumu) saavat mahlavuodon, joten niitä ei pidä leikata keväällä.
Kasvuunlähtö ja jurominen
Kasvuunlähdön nopeus riippuu taimen lajikohtaisesta ominaisuuksista ja siitä, onko taimi astiataimi vai esipakattu ns. paljasjuurinen taimi. Myös ilman ja maan lämpötila sekä kosteus vaikuttavat kasvuunlähtöön. Pääsääntöisesti silmut avautuvat 3-4 viikon kuluessa. Mikäli näin ei tapahdu, mutta taimi on elossa (voit todeta sen raaputtamalla varovasti kuoren pintaa, jolloin terve vihreä kuoriosa tulee näkyville), kysymyksessä on juromisilmiö. Tällöin kasvin vedenotto suhteessa haihduntaan pitää kasvin koossa, mutta ei riitä kasvun alkamiseen. Jurominen voidaan katkaista tiivistämällä kasvualusta oikein, suihkuttamalla kasvia, peittämällä kasvi rei’itetyllä muovilla ja antamalla noin kolme ämpärillistä 50-60-asteista vettä kasteluna maahan.
Tuenta
Kookkailla kasveilla on huolehdittava riittävästä tuennasta, koska tuulen aiheuttama kasvin heiluminen voi estää juurtumisen. Tukiside on löysytettävä kasvin kasvaessa jos se kuristaa runkoa.
Syksyllä
On huolehdittava, ettei juuristoalue jää painanteelle. Syksyn ja talven liika kosteus on tuhonnut vanhojakin istutuksia. Siis tee mieluummin pieni kumpare taimen juurelle.
Takuu
Takuu koskee monivuotisia taimia, joita on käsitelty myyjän antamien ohjeiden mukaisesti.
Mikäli kasvuunlähtö epäonnistuu oikeista istutus-ja hoitotoimenpiteistä huolimatta, myyjä antaa uuden taimen menehtyneen tilalle. Mikäli samaa lajiketta ei ole saatavilla, voi ostaja saada korvauksen jollakin toisella hyväksymällään samanhintaisella taimella.
Kasvuunlähtö on voimassa 45 vuorokautta toimituspäivästä. Tainta koskeva virheilmoitus on tehtävä ennen takuuajan päättymistä.
Takuu ei korvaa talven, tuhoeläinten, epäsuotuisan kasvupaikan tai muiden ulkopuolisten tekijöiden taimille aiheuttamia vahinkoja.
Myyjällä on oikeus suorittaa istutuskohteessa tarkastuskäynti tai vaatia että taimi tuodaan takaisin tarkastusta varten.
Katso lisää istutus- ja hoitovinkkejä täältä.
KASVUN ILOA!