Taimisto

Kestävin taimi tulee halvimmaksi

Lisäämme itse lähes kaikki taimet täällä pohjoisessa Keski-Suomessa viihtyvistä emokasveista, joita olemme etsineet ja hankkineet myös asiakkaidemme avustuksella.

Kestävien kotimaisten taimikantojen markkinoilla pysyminen on pitkällä tähtäimellä asiakkaidemmekin etu, koska näin myös kasvien menestyminen on varmempaa.

Kasvien kannat ovat erilaisia kestävyydeltään ja muiltakin ominaisuuksiltaan, mm. lumipalloheisi on siitä hyvä esimerkki. Etelä-Suomesta tuotu kanta paleltui täällä pahoin joka talvi, mutta Pohjanmaalta löydetty kesti kovat pakkastalvetkin latvasilmua myöten ja kukkii komeasti joka kesä.

Koristepuiden ja -pensaiden alkuperä on hinnastossamme merkitty sanalla KARSTULA silloin kun emokasvi on viihtynyt täällä tai pohjoisempana vähintään 15 v. Valtaosahan näistä kasveista on kasvanut meilläkin jo yli 40 vuotta. (Karstula sijaitsee Vaasa-Kuopio linjalla VI- vyöhykkeellä.)

Ulkomaalainen kasvi on merkitty tuotekuvauksissa kirjaimella U.

Menestyminen riippuu hyvin paljon kasvualustasta, ympäristöstä ja menestymisvyöhykkeestä. Istutusohjeet tulevat taimien mukana.

Meille on myönnetty oikeus käyttää KESTÄVÄSTI KOTIMAINEN -lippua kotimaassa kasvatetuissa taimissa ja mainoksissa.

Taimisto on hyväksytty viralliseksi harjoittelupaikaksi.

Tietoa yrityksestä

Ahosen Taimisto aloitti toimintansa vuonna 1951. Kasvien lisäys ja kasvatus aloitettiin puolen hehtaarin peltoalueella, alkuvuodet lähes yksinomaan perheen voimin.

Nyt taimistolla on peltoa n. 33 hehtaaria, lämmitettävä kasvihuone (1050 m3) ja työvoimaa kesäaikaan n. 25 henkilöä.

Pensastaimien kasvatus kestää 3-5 vuotta, lehti- ja havupuiden 6-12 vuotta. Ahosen Taimisto pyrkii kasvattamaan itse kaiken mahdollisen pohjoisessa Keski-Suomessa ja Lapissakin viihtyvistä emokasveista. Jatkuvasti on myös kokeiltavana uusia lajikkeita ja vanhoistakin etsitään kestävämpiä eli lyhyemmän kasvukauden tarvitsevia kantoja.

Pohjoisen sijaintinsa vuoksi sekä lyhyen kasvu- ja sulankauden vuoksi taimistoon on hankittu erikoistyökoneita, jotta työskentely kävisi mahdollisimman nopeasti. Taimien käsittelyn helpottamiseksi ja toimitusten nopeuttamiseksi on myös rakennettu koneellisesti jäähdytettyä varastotilaa 2700 kuutiota.

Taimet myydään suoraan asiakkaille käteismyyntinä taimistolla tai tilausmyyntinä ympäri maata Postin tai Matkahuollon välityksellä, sekä osa tuotannosta tukkumyyntinä jälleenmyyjille. Myös julkinen sektori, kunnat, laitokset, tielaitos ym. ovat huomattava asiakasryhmä.